Kesän viettoon

Tänään on lähtö mökille. Mökki on aivan yksityisellä saarella, eli siellä on vapautta ja tilaa Taron olla ja mennä mielensä mukaan. Todennäköisesti herra tekee saman kuin viime kesänä, ja lähinnä loikoilee mökin läheisyydessä menoa tarkkaillen. Herralla on suurin vastuu: sen pitää vahtia ympäristöä kun ihmiset ottavat rennosti!

Nyt olemme niin monta päivää, että uskoisin Taronkin välillä luopuvan vahtivuorostaan. Ja jotenkin tuntuu, että poju nauttii siitä, kun saa makoilla nuotion valopiirin ulkopuolella ja kuulostella öisen metsän ääniä.

Suunnitelmana on harjoitella verijälkeä. Litra naudanverta on hankittuna ja kaatona toimii poron lihaisat kylkiluut. Yritän myös parhaani mukaan houkutella oranssin pupupöksyn uimaan!

Saaritunnelmia siis tiedossa blogissa heinäkuun loppupuoliskolla. Hyvää kesää kaikille!

Ihastuttavaa leikkiseuraa!

Taro sai viikonloppuna leikkiseurakseen ihanan Nuppu-neidon. Nuppu on 12 viikkoinen borderterrieri, rohkea ja leikkisä pikkutyttö. Me ihmiset grillailtiin ja savustettiin kalaa, ja koirat saivat rauhassa riehua. Alku oli kankea: Taro oli itselleen tyypillisesti aivan intoa täynnä ja niin kiinnostunut pienestä veitikasta, että Nuppu tunsi itsensä suorastaan ahdistetuksi. Aika nopeasti kaikki estot kuitenkin katosivat ja parivaljakko leikki kuin ylimmät ystävykset.

Alkuihmetys: mikä kumma tuolla kurisee?

On se pieni ja kummallinen. Nuppua vielä mietityttää miten suhtautua.

Emännän suojista uskaltaa Nuppukin vähän innostua.

Sitten alkaa hurja takaa-ajo.


Takaa-ajon jälkeen halipainia. Ja koirat nauttivat silminnähden.

Vaikka energia alkaa loppua, niin silti pitää nurtsilla lepäillessäkin temmeltää.


Juomahetkenä sulassa sovussa samalla kupilla. Pitää tietenkin tarkastaa myös, että mitä se toinen joikaan.

Lopputulos oli kaksi hyvin väsynyttä hurttaa. Kaverukset riehuivat tuntitolkulla sulassa sovussa. Olin todella iloisesti yllättynyt Taron hellyydestä: se kohteli pientä hyvin varovaisesti eikä yhtään jyrännyt päälle. Kovasti pentua piti myös vahtia. Aina kun joku porttikongissa kolisteli, Taro höristi korviaan ja puhisi isottelevasti samalla pientä vilkuillen. Yleensä se ei paljon ulkona äänistä piittaa, mutta nyt piti selkeästi vähän katsoa juniorin perään. Ihan selkeä ystävyyssuhde tästä kehkeytyi, toivottavasti saadaan kaverukset yhteen pian uudelleenkin.

Ohituksissa onnistutaan!

Tänään päivälenkillä ilo oli suunnaton: kaksi upeaa ohitusta taskussa! Ohituksissa ei ole enää aikoihin ollut akuutteja ongelmia, mutta vähän on välillä tullut mietittyä, että päästäänkö ikinä toisten koirien ohi ihan kävellen. Tähän asti olemme joutuneet yleensä istumaan tienviereen ja odottamaan, että toinen tepastelee ohi. Se on osa treeniä, jonka aikana Taro oppii että muut koirat merkitsevät herkkuja räyhäämisen ja intoilun sijaan.

Upea tilanne numero 1. Ohitimme koirapuiston, jossa räyhäävä isovillakoira juoksenteli edes takaisin meille louskuttaen. Taro kiihtyi ja yritti ruveta itsekin isottelemaan. Otin hihnan tiukasti lyhyelle, sanoin samalla tiukasti ja hiljaa "Lopeta". Urina loppui heti ja Tarolta lähtikin tuuli purjeista. Se ikään kuin muisti, että tässähän pitikin ottaa kontaktia. Ohi mentiin lopulta tyylikkäästi Taron kulkiessa sivulla toisen räkytyksestä huolimatta.

Upea tilanne numero 2. Keskelle jalkakäytävää oli parkeerannut kaksi tyttöä pienen koiransa kanssa. Päätin, että nyt ei ole aika epäröinnille ja lähdin menemään päättäväisesti kohti ja ohi. Taro valpastui ja yritti tavalliseen tapaansa jarruttaa tuijottamaan. Otin taas hihnan lyhyelle ja reippaasti kehotin eteenpäin. Kehuin vuolaasti, kun Taro lähti kulkemaan mukana. Ohi mentiin kauniisti ja Tarokin sai rauhassa katsella kaveria, sillä hermostumisesta ei ollut tietoakaan. Lopulta kontakti oli upea ja pääsin palkkaamaan ruhtinaallisesti.

Ei voi kuin hihkua ilosta! Pieniä askelia otetaan, mutta tärkeintä koiran koulutuksessa taitaa ollakin kärsivällisyys. Nämä kaksi upeaa tilannetta eivät olisi olleet mahdollisia 3 kuukautta sitten. Pakko olla äärimmäisen tyytyväinen Taron edistymiseen.

Hauskuutta mätsärissä

Päätettiin nyt taas aloitella hissukseen kesänäyttelyissä kiertämistä. Oikeisiin näyttelyihin on huono mennä harjoittelemaan, ne maksavat kuitenkin noin 30-40 euroa per näyttely. Siksi suuntasimme Tuomarinkartanon vinttikoirakeskukseen hyväntekeväisyysmätsäriin. Jos et tiedä mikä mätsäri on, kurkkaa Wikipedian määritelmä.

Paikalla oli muitakin shiboja ja meno oli leppoisaa. Kaukana olivat edellisten sisänäyttelyiden kauhut. Tarokin oli suhteellisen relasti, mitä nyt vähän intoili kavereista. Hauskinta oli suloisen pentushiba Inarin kanssa. Täpäkkä pentu haastoi Taroa leikkiin ja shibamaiseen tyyliin villiltä se näytti.


Kuva on Merin (kennel Monokuro) nappaama.

Tarolla meni kehässä oikein mukavasti, mutta ensimmäisellä kierroksella vastustaja oli kova: upea, valkoinen ja muhkea eurasier (en ole hyvä tunnistamaan rotuja, joten tämä on villi veikkaus). Lisäksi nuoren herran akilleen kantapää on huono lähestyttävyys. Tuomari ei oikein olisi saanut tulla koskemaan, poju yritti pöydällä väistää kosketusta. Lopulta kapusi tuomarin syliin turvaan! Eli vihamielinen Taro ei missään nimessä ole, kunhan vain epäilyttää jos toinen tulee sörkkimään. Syliin voi ilmeisesti silti mennä. Voisiko eläinlääkäritraumat näkyä tässä?

Kokonaisuudessaan homma toimi hienosti ekaksi harjoituskerraksi. Saimme sinisen nauhan, eli kakkosluokkaan menimme seuraavalla kierroksella. Sinisten ryhmässä olimmekin sitten toiseksi paras. Saimme kasan leluja ja ruusukkeen. Lopuksi vielä juotiin teet ja syötiin eväsleivät ennen kotimatkaa. Mukava päivä oli!

Pakko muuten sanoa ikävä totuus: auton omistaminen helpottaa koiran kanssa harrastamista suunnattomasti. Hyvin pitkään halusin uskotella, että ilman autoa pärjää aivan yhtä hyvin. Ei muuten pärjää. Pystyy rentoutumaan ihan eri tavalla, kun ei tarvitse julkisen liikenteen aikatauluja miettiä ja valmistautua henkisesti pitkään kotimatkaan. Lisäksi voi ottaa mukaan ison kasan vilttejä, eväitä ja vaikkapa kirjoja viihdykkeeksi, kun on kiesi alla.

Ensi viikolla mennään Hesperianpuistoon mätsäriin harjoittelemaan. Sitten saakin emäntä viedä koiran kehään, se jännittää hurjasti! Yritän ottaa tilanteen pöytäharjoituksen kannalta, sitä tuo nuori herra nyt eniten kaipaa.

Koirakoulusta kotikouluun

Enpä ole tänne päivittänyt asiaa aiemman aloittamastamme koirakoulusta, mutta nyt on sopiva väli palata hieman koulutusasioihin.

Lyhyestä virsi kaunis: olemme lopettaneet koirakoulun. Syy on yksinkertainen. Kouluttaja ei pystynyt antamaan meille tarvittavaa tukea treenien onnistumiseksi. Ympäristö oli hankala, sillä treenialueen halki kulki taukoamatta vieraita, ei aina niin hyväkäytöksisiä koiria. Tilanne oli aina todella hektinen. Taro oli kuin vieteriukko, koko ajan sinkoili, tuijotteli, veti siksakkia ja joskus vinkuikin.

Osa treenikerroista sujui mallikkaasti ja saimme paljon kiitosta kouluttajalta. Shibathan tekevät mielellään, jos siltä sattuu tuntumaan. Taro on tyypillinen shiba sillä tavalla, tekee jos huvittaa. Jos ei, niin mikään superherkku maailmassa ei tilannetta muuta.


Koirakoulu aiheutti enemmän käytösongelmia kuin mitään muuta. Taro ei ollut oppimiselle otollisessa vireessä eikä kouluttaja meitä mitenkään ohjeistanut miten viretilaa lasketaan. Sen sijaan jouduimme toimimaan häiriökoirana luoksetuloharjoituksessa ja pääsipä Taro kouluttajalta pari kertaa karkaamaankin. Yhdet treenit menivät sekavaksi, kun treenasimme tasan samassa kohdassa, missä kouluttaja oli äskettäin treenannut juoksuista narttua. Ja siinä olisi nuoren uroksen pitänyt keskittyä!

Tässä vaiheessa loppui meidän treenit.

En varsinaisesti syytä kouluttajaa, joka oli aidosti kiinnostunut ja innostunut. Hän ei osannut lukea Taroa ollenkaan. Shiba osaa pitää kaiken sisällään, ei siitä huomaa kuin harjaantunut silmä, että nyt hermostuttaa. Minä huomaan jo Taron silmien kiillosta, että kierrokset on kovat. Kouluttaja ei sitä pystynyt tulkitsemaan eikä uskonut kun sanoin.

Koska Taro on tällainen sähikäinen, päätin että on turha mennä kalliisiin koirakouluihin ennen kuin herra osaa rauhoittua muiden koirien läheisyydessä. Olemmekin nyt treenanneet kahdestaan ihan vain muiden koirien lähellä olemista.

Ehkä tulevaisuudessa taas takaisin koulun penkille. Nyt mietimme jotain muuta harrastusta kaverille. Jäljestys varmaan sopisi itsenäiselle ja energiselle tapaukselle.